Onneksi olkoon, olet päättänyt tutustua pimennossa olevaan lajiin, autosuunnistukseen . Ensimmäisenä herää kysymys, mistä autosuunnistuksessa on kysymys. Minäpä valaisen...

Kiinni on ja pysyy, mutta aina se autosuunnistus kotiolot voittaa...

Alkuun tarvitaan voimassa olevan ajokortin ja haukan katseen omaava henkilö kuljettajaksi. Kartanlukijaksi kelpaa oikeastaan kuka vaan, vauvasta vaariin. Ehkä kuitenkin joku, joka pystyy lukemaan liikkuvassa autossa ilman pahoinvointipillereitä. Tällaisen kartturin pystyy myös helposti kouluttamaan mikäli semmoista ei tahdo löytyä. Hyvä tapa tähän, on istuttaa kartanlukijakokelas hetekalle kartan ja mitan kanssa. Pyydetään  kokelasta kynällä tms. seuraamaan kuvitteellista reittiä kartalla ja mittaamaan välimatkoja. Sitten laitetaan omat ja naapurin lapsukaiset pomppimaan hetekalle Irwinin poing, poing, poing biisin tahtiin ja esitetään joukko loistavia kysymyksiä: tästä? tuonne? Ootko sä ihan varma? Miksi? jne. Todentuntuisuutta hakeakseen on vielä hyvä sammuttaa valot ja osoitella kokelasta taskulampulla silmään. Mikäli tuo kokeiluun hankittu kartturikokelas jaksaa touhua kolmisen tuntia, pysyy paikallaan, ei hermostu, eikä kuljettajaltakaan ole poltin kärähtänyt, voidaan kartanlukijan tonttia pitää täytettynä.

Sitten tietysti tarvitaan auto. Sellainenhan jo monella onkin pihassa, joten sehän riittää. Aloittelijaluokan reitit on suunniteltu niin, ettei lajiin tutustumiseen tarvitse uusia ajokalustoa tai uhrata hirmusummia kylmää käteistä. Lajiin pystyy tutustumaan juuri sillä pihasta löytyvällä ajoneuvolla. Joka luokkaan ei kannata kuitenkaan mennä ykkösautolla suhaamaan, vaan aloittaa kannattaa E-luokasta, koska E-luokan reitit on suunniteltu siviilikulkineella ajettaviksi ja kartatkin ovat aloittelijalle suunnattuja. Kun E-luokasta on mitaleita kahmittu riittävästi, onkin luontevaa siirtyä astetta ylempään C-luokkaan, jossa reitit ovat hyvät ja suunnistamista karttojen osalta hieman vaikeutettu. C-luokka on nopeasti harjoitusajotasolla tuttua kauraa ja tennari alkaa vipattamaan kansallisen tason C-luokan kilpailuihin.

Välttämätöntä ei ole vieläkään, mutta nyt voi tosissaan harkita kaluston päivitystä, koska sen mitä olet luullut hauskaksi onkin ollut vain kivaa. Kivaahan on tietysti se että pyöritään kartanovolvolla tehtaiden ja kauppojen pihalla. Hauskaa on kaikki mitä sattuu ja tapahtuu kansallisella tasolla! Siinä leppää kaatuu, sora lentää ja jopa kuski saa ratin ruuvaamisesta kainaloonsa E'au de tytötön ilta tuoksun. Reitit tulevat siis maastollisesti hyppäämään astetta ylöspäin, jolloin autorukan maalipintaan saattaa tulla naarmu, toinenkin ja mahdollisesti jopa pusu. Pusu saattaa tulla auton sisälläkin, maalissa tai pajupuskassa mikä lienee hyväksyttävää, eikä siitä saa virhe- tai tyylipisteitä. Joten jos haluat sääliä silmäterääsi, etkä jatkaa pidemmälle, pysy harkkareissa mutta muista, sääli on sairautta.

Mikäli kuitenkin haluat nauttia koko rahalla, kannattaa hankkia auto, jota pienet kauneusvirheet ei haittaa. Onhan todettu että sisäinen kauneus on tärkeämpää, kuin huolimattomasti pakkeloitu pinta. Tähän tarkoitukseen löytyy näppäriä ja vielä jopa edullisia kulkineita joilla pärjää ihan SM tasollakin ja pärjäämistähän on se, kun ei ole viimeinen.

Esimerkkinä voidaan mainita tiivistunnelmainen Nissan Micra, mieluiten K11 korinen isolohko 1300 cc TwinCam koneella. Plussaa on suhteellisen korkea maavara vakiona, halvat osat, halpa ostaa, halvat vakuutukset, pieni kulutus sekä pieni koko, tosin puhutaan ettei koolla olis mitään merkitystä, vaan sillä kuinka Micraa käyttää. Korkeuttahan pikkuiselle saa lisää mummolan vintiltä löytyneillä 155/80 R 13 renkailla riittävästi.

Toinen vaihtoehto, Opel Corsa B ja siitä 1700 kuutionen alitehoinen diesel versio, joka kiihtyy kohtuullisesti alamäessä ja kuljettaja suunnattomasti ylämäessä. On pieni kulutus, hävettää ostaa, hävettää pitää, halvat osat ja ikuisesti sinun. Saksan lahja autoilevalle suunnistajalle, jossa sivupeilit ei lepikossa pysy kiinni. Tätä rumaa corsan poikasta koristaa kaikki pienetkin kolhut. Oikeastaan mitä lommoisempi sitä parempi. Joku voisi jopa väittää ettei tämmöisellä purkilla saa muuta, kuin itselleen suunnattomat omantunnon tuskat ja hillittömät naurut lähiö Essolla, mikä toki pitää paikkansa, mutta historia kertoo LapUA:n duudsoneitten, käytetään tässä niminä vaikkapa Teemua ja Nikoa, kyykyttäneen B- ja SM luokan nelikkoja ranskalaiset jouset syöneellä corsalla. Epäilen suuresti vaikka tiedän olevani väärässä.

Näillä vinkeillä löytyy varmasti sopiva auto jokaisen hanskaan, joten eikun lupahakemus kotona vetämään ja täyttämään elämäsi ensimmäisen harjoitusajon ilmoittautumiskaavaketta.

No niin, nyt on kuski, kartturi, auto, ilmoittautumiskaavake ensimmäiseen harjoitusajoon täytetty ja eksytty lähtöpaikalle, vieläpä ajoissa. Kyseessä Emit kisa ja lähtö ABC:n kokoustilasta, vaikkapa Vaasassa. Tämä käydään läpi kartturin näkökulmasta. Heti kilpailupaikalle saavuttuasi kannattaakin etsiä ilmoittautumispöydän äärestä, jossa on paljon papereita ja naantalin auringosta nauttineita setiä ja tätejä, kello. Siinä kellossa oleva aika sinun pitäisi laittaa sekunnilleen omaan kelloosi, koska se on virallinen kilpailuaika. Samalla kuljettajan kannattaa vilauttaa ajo-oikeuteen viittaavaa korttia. Nyt voit avata rahakirstun kannen ja ojentaa ilmoittautumislomakkeessa mainitun rahasumman kellon takana pälyilevälle setälle tai tätille. Kiitoksena avokätisyydestäsi, istui pöydän takana sitten vaikka muumi, antaa hän sinulle paperin, jossa lukee "ajomääräys" sekä nivaskan kortteja. Tässä vaiheessa kannattanee tustua ABC aseman hulppeisiin saniteettitiloihin. Noin 3 minuuttia ennen ilmoitettua lähtöaikaa kannattaa kuljettajan tai kartturin raahautua ilmoittautumispöydän kupeeseen notkumaan ja olla valmiina ottamaan mitä vastaan tulee. Kun lähtöaikasi on, antaa setä tai täti hassun näköisen kortin, jota Emit-kortiksi kutsutaan, sekä papereita ja kilpailukortteja toivottaen samalla hyvää matkaa. Joskus saattaa vain murahtaakin jos kyseessä setä yksilö, mutta älä huolestu, historia ei tunne ainuttakaan tapausta että olisi ketään purrut.

Saatuasi Emit-kortin, ajomääräyksen ja kilpailukortit voitkin suhteellisen reippaaseen tahtiin liikuskella kohti autoa. Autoon päästyä, annetaan hassun näköinen Emit-kortti kuljettajalle, joka toivottavasti on ymmärtänyt palata ajoneuvoon. Sitten kytketään terveysside kiinni, järjestetään konttori kuntoon ja aletaan selvittämään missä nyt ollaan ja minne nyt sitten pitäisi mennä. Etsitään kartasta ympyrä, jonka keskellä on L-kirjain sekä viiva joka osoittaa lähtöpaikkaa. Pienen niskajumpan jälkeen onnistuu lähtöpaikan paikannus. Lähtöpaikka on merkitty maastoon LÄHTÖ kyltillä jota en omakohtaisten kokemusteni perusteella suosittele kirjoittamaan kilpailukorttiin. L-pisteestä lähtee musta viiva, jonka toisessa päässä on toinen ympyrä, pitäen sisällään numeron 1. Se musta viiva on nyt se viiva, mitä kartanlukijan tulisi seurata ja kuvailla mahdollisimman tarkasti innokkaalle ajoneuvon kuljettajalle. Ajomääräyksessä lukee tämän kohdalla L-1, eli lähdöstä vaihtopisteeseen 1. Samalla rivillä on annettu ihanneaika tuon pistevälin koluamiseen. Parivaljakon tehtävänä on siis vahdata kelloa ja viivaa, helppoa. Kartassa olevaa viivaa vaan pitäisi seurata mahdollisimman tarkasti, eli jos viiva menee pellolla, niin kuski ajaa pellolle.

Aluksi homma kuitenkin etenee niin että kuljettajan päätehtävä on kyseenalaistaa kartanlukijaa enemmän kuin noudattaa. Moni on kuitenkin selvinnyt jopa avioliitossa, joten -kyllä se kohta lopettaa, toimii tässäkin mainiosti, ainakin joskus. Kohta reitille kuitenkin osuu kaksi mustaa kylttiä, joista toinen on auton vasemmalla puolella, jossa lukee TARK-AS ja toinen oikealla, jossa kellertää numero 69. Tuo numero pitää kirjoittaa kuulakärkikynällä ensimmäisen kilpailukortin ensimmäiselle tyhjälle riville. Auto pomppii, koska ajetaan pellolla ja numeroista tulee vahingossa 88. Älä lannistu, mutta älä nyt hemmetti ainakaan yritä millään tavoin niitä enää korjata. Skriivaa se 69 seuraavalle tyhjälle riville, kun 88 numeron muuttaminen 69: ksi on aika toivotonta ja tuskin onnistuu, ja vaikka onnistuisikin niin siitä saa 600 virhepistettä koska se on suttu. No niin, suttu vältettiin ja olisi aika jatkaa pisteväli loppuun. Vaihtopisteessä 1. tekee suunnattomasti mieli rustata korttiin kellossa näkyvä aika, mutta älä tee sitä. Vaihtopisteestä 1 jatketaan vaihtopisteelle 2, samaan tyyliin kuin lähdöstä pisteelle yksi, kirjoittaen vain kaksinumeroiset taulut kulkimen oikealla puolella ja pitämällä hurmiotilassa oleva kuljettaja ajomääräyksen mukaisessa aikataulussa mahdollisuuksien mukaan. Näin pyritään jatkamaan niin kauan, kunnes vastaan tulee AT tai JAT taulu.

Oletetaan että vastaan tulee JAT taulu. Virhevapaa aika on +-10 sekuntia ajomääräyksessä olevasta ihanneajasta. Jokaisesta virhevapaan ajan ennakkosekunnista napsahtaa 3 virhepistettä, kun taas myöhästymisestä rankaistaan vain 1 vp/sekunti. No myöhässä tultiin ja paniikki iskee päälle, mitä nyt pitäis tehdä jne. Se lähdössä saatu Emit-kortti, joka on nyt kuskin penkin alla, pitäisi kaivaa sieltä ja äkkiä, koska se pitäisi leimata JAT kyltillä varustetussa tolpassa olevaan vastakappaleeseen. Vihdoin kun Emit on saatu ongittua lumiharjaa apuna käyttäen omiin pikku kätösiin ja saatu se leimattua, niin kilpailukorttiin pitää kirjoittaa leimausaika. Helppoa kuin videoleikkeiden editointi ammattilaiskäyttöön suunnatulla ohjelmalla.

Sitten plärätäänkin taas ajomääräystä antaako JAT +2 minuuttia vai onko kyseessä ULA-JAT. Jos ei ole ULA niin ajomääräyksen ohjeita noudattaen käkätin pohjaan ja samalla tavalla jatketaan kuin alkoikin, aina seuraavalle JAT:lle saakka. JAT +2 min. tarkoittaa että JATin saapumisaikaasi lisätään kaksi minuuttia, joka peruskoulun lyhyellä oppimäärällä on nopeasti laskettu ja se on sitten lähtöaikasi seuraavalle jaksolle. Jos taas on ULA-JAT niin köröttele eteenpäin sen verran, että saat syötettyä 4 minuutin sisällä edellisestä leimaamisesta sen Emitin seuraavan tolpan nokassa kiikkuvaan vastakappaleeseen. Tarkennuksena voisin vielä mainita, että uudeksi lähtöajaksi merkkaat tasaminuutin. Eli jos tulit JATille kello 14.56.23 niin uusi lähtöaikasi JAT-ULAlla tulisi olla 14.57.00, 14.58.00, 14.59.00 tai 15.00.00. Oletetaan että otit uudeksi lähtöajaksi 14.58.00. Kirjoita tuo aika kilpailukorttiin. Nyt tulisi venata niin kauan, että kellosi näyttää samaa aikaa kuin se, minkä korttiin sitten ikinä kirjoititkaan. Sitten kun kilpailukortin ja kellon ajat vihdoin kohtaavat, on aika leimata Emit-kortti, nostaa kytkintä ja painaa lusikka lattiaan tarkoituksena löytää seuraavalle JAT:ille. Kartanlukijan muminoita ja herkkää nuottien tulkintaa on kuljettajan syytä kuunnella maximaalisen suorituksen takaamiseksi. 

Sitten muistuu mieleen, ettei ABC aseman saniteettitilat kiinnostaneet lähtöpaikalla. Nigerian pikajuna puskee kohti tunnelin ulostuloa samalla kun lähtöaikasi on koittanut. Ei lambia, ei tuttua ja turvallista serlaa, vain öljyinen trasseli työkalupakin pohjalla. Edessäsi olevaan pulmaan ei sääntökirjasta löydy pykälää, jonka tapainen painaa pöksyissäsi, sen vain sinä voit ratkaista. Muista heiluttaa iloisesti kanssakilpailijoille, mihin ratkaisuun sitten ikinä päädytkin, koska tämä on hauska laji. Näillä vinkeillä luulisi pääsevän alkuun, siis luulisi, mutta kyllä se on kokemus joka tässä lajissa auttaa. Mitä enemmän teet virheitä aluksi, auttaa sinua tekemään niitä lisää myöhemmin. Harvoin kuitenkin kahta kertaa tekee samaa virhettä. Saa niinkin tehdä jos se tuntuu luontaiselta vaihtoehdolta, mutta se on eri asia kannattaako.

Täytyy muistaa, että kukaan ei ole seppä syntyessään ja hyvä niin, on niillä sen verran huonot liksat nykyään. Se, että syntyy voittajaksi ei aina riitä, koska timatti pitää hioa jos on sattumoisin jäänyt hiiliasteelle. Turhia johtopäätöksiä ei kannata tehdä yhden kisan jälkeen, eikä toisen. Ehkä viidentoista kisan jälkeen lajista saa jonkinlaisen käsityksen. Varsinkin harkkarisarjoissa tulokset voivat heitellä suuntaan ja toiseen aika radikaalisti. Sellainen kutina allekirjoittaneella on peräreiän ympärillä, kävin kyllä pesulla ja vaihdoin kalsarit, että kokemus karttuu vain kisaamalla ja menestystä saa kokemuksen woimalla.

Sitten ei muuta kuin harrastamaan...